keskiviikko 19. toukokuuta 2010

tiistai 18.5

Päivä alkoi mukavasti lehtiä pussitellessa. Tietysti eilen oli pussien liimauskone mennyt rikki, joten sehän tarkoitti sitä, että me orjaparat jouduttiin teipillä pusseja liimaamaan kiinni. Siinä menikin melkein koko aamu.
Tämän jälkeen etsin tarmokkaasti uusia reseptejä joissa käytetään granaattiomenaa. Ja tunnustan harrastaneeni myös hyvin ahkeraa facebookkausta ja treffien sopimista. Sekä sain vähän ehkä vihiä torstaisesta ohjelmasta joka mua odottaa... hu hu hurjaa.
Töstä lähdettiin Katrin kanssa kauppaan etsimään kokkaustarvikkeita, sillä olin onnistunut huijaamaan Katrin kokkaus-avuksi sekä ostoskassien kantajaksi. Kauhuksemme emme kuitenkaan löytäneet granaattiomenaa, ja pienen tiedustelun jälkeen selvisi, että sen öö kausi? ei ole nyt.. Noh teimme tässä kammottavassa tilanteessa ratkaisun ja päädyimme ottamaan Níspero nimisiä hedelmiä ja siitä lähtikin kierre reseptien soveltamiseen.
Kannoimme kaikki nísperot sunmuut sapuskat kotiini Pacosiin vuorille kauas kauas. Ja sitten alkoikin armoton kokkaus. Ensin maistoimme nísperoita ja hyvältähän ne maistuivat!! Ja en nyt tahtoisi kehuskella, mutta salaatista tuli aivan MIELETTÖMÄN hyvää, ja niin tuli kakustakin!! Otin niistä sitten kuvat artikkelia varten. Katri lähti kotiinsa ja mä vielä luin hetken Sinuhe Egyptiläistä. (Joka on vielä hieman kesken, mun tavoitteestani huolimatta) Sitten aloinkin ottaa unta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti