keskiviikko 19. toukokuuta 2010

níspero kakku

tiistai 18.5

Päivä alkoi mukavasti lehtiä pussitellessa. Tietysti eilen oli pussien liimauskone mennyt rikki, joten sehän tarkoitti sitä, että me orjaparat jouduttiin teipillä pusseja liimaamaan kiinni. Siinä menikin melkein koko aamu.
Tämän jälkeen etsin tarmokkaasti uusia reseptejä joissa käytetään granaattiomenaa. Ja tunnustan harrastaneeni myös hyvin ahkeraa facebookkausta ja treffien sopimista. Sekä sain vähän ehkä vihiä torstaisesta ohjelmasta joka mua odottaa... hu hu hurjaa.
Töstä lähdettiin Katrin kanssa kauppaan etsimään kokkaustarvikkeita, sillä olin onnistunut huijaamaan Katrin kokkaus-avuksi sekä ostoskassien kantajaksi. Kauhuksemme emme kuitenkaan löytäneet granaattiomenaa, ja pienen tiedustelun jälkeen selvisi, että sen öö kausi? ei ole nyt.. Noh teimme tässä kammottavassa tilanteessa ratkaisun ja päädyimme ottamaan Níspero nimisiä hedelmiä ja siitä lähtikin kierre reseptien soveltamiseen.
Kannoimme kaikki nísperot sunmuut sapuskat kotiini Pacosiin vuorille kauas kauas. Ja sitten alkoikin armoton kokkaus. Ensin maistoimme nísperoita ja hyvältähän ne maistuivat!! Ja en nyt tahtoisi kehuskella, mutta salaatista tuli aivan MIELETTÖMÄN hyvää, ja niin tuli kakustakin!! Otin niistä sitten kuvat artikkelia varten. Katri lähti kotiinsa ja mä vielä luin hetken Sinuhe Egyptiläistä. (Joka on vielä hieman kesken, mun tavoitteestani huolimatta) Sitten aloinkin ottaa unta!

ruokatauko




Voivoivoi, tätä jos jotain tulee ikävä, nimittäin harvemmin sitä suomessa ruokkiksella pääsee piitsille palmujen juurelle... Siiis voi jumpsi, tokavika päivä!

viimeisiä päiviä

Minä ja Katri leikimme kokkeja kokkaus artikkelia varten, tässä tulos. oinou

Ja tässä lähikuvaa mun naamarusketuksesta.... siis mistä?

Opetin Katrille salaman käyttöä :D

Ja tässä näkyy rahamme jolla söimme ja joimme masukat täyteen

tiistai 18. toukokuuta 2010

maanantai 17.5

Tämä koko päivä menikin vain kesälehtiä pussittaessa. Pussitusta ja pussitusta ja pussitusta ja auton pakkausta ja pussitusta ja huh!
Sitten mulla oli ihan kuumeinen ja kipeä olo, joten otin vähän rennommin. Mutta sitten loppuikin jo työt ja menin kotiin vaan lepäämään. Ihan mun tuuria kyllä että vikoina päivinä tulen kipeäksi!!!

lauantai 15.5 ja sunnuntai 16.5

Nukuin piiitkään! Heräsin ja nukuin taas. Sitten lähdinkin Katrille. Käytiin ostamassa Mercadonnasta ruokatarpeita, kuten kalaa ja jälkkäriä. Sitten kokkailtiin. Ruuasta tuli ihan älyttömän hyvää!!!! Siiis tooosi hyvää, vaikka kastike kävikin vähän villiksi mikrossa. Noh siitä sitten lähdettiinkin Malagaa kohti ja hieman humalassa. OleOle tytsyt eli Minna ja Sonja hyppäsvät junan kyytiin Benalmadenassa. Ensin katsottiin pari konserttia ja sitten mentiia aivan ihanaan paikkaan, jossa soi Justice ja sai tosi isoja mohittoja ja jotain tequila hommaa jonka sit juotin Gustavolle koska uskokaa tai älkää, mut siinä maistu liikaa tequila :D
Siitä lähdettiin tassipaikkaan, ja tanssinkin ihan tosi paljon. Ja olen ihan rakastunut tohon salsaan.............aaaaaaaaa, sitä aijon kyllä suomessakin jossain tanssia, ettei näitten opetukset mene ihan hukkaan. No tanssittiin ja tanssittiin ja tanssittiin ja olin ihan hikipäässä.
Noh sitten Katri sanoi olevansa ihan tosi väsynyt, joten lähdettiin asemalle. Gustavo ja Adonay lähti saattaa meitä, ja meidän yllätykseks ne otti myös junaliput Fugeen. Ja me oltiin kustu meidän meno-paluu liput niin, että jouduttiin ottamaan uudet!! Ja meitá ärsytti, ja kiroiltiiin paljon, ja typerä konduktööri tuli ja kiroili myös meille suomeksi? :D ja meitä ärsytti vieläkin enemmän! Junassa nukuttiin ja irvisteltiin?
Fugessa käytiin nopeasti Katrilla, Katri jäi nukkumaan. Me poikkien kanssa mentiin biitsille ja siitä lähdettiin kävelemään Pacosiin mun luokse. Pidettiin mehu kestit. Oli tosi hauskaa, pidin mm. Suomen oppitunnin ja mä opin espanjaa mi nombre es riikka ;) ja muutahan en sit oppinutkaan...
Noh sit käytii nukkuu (kello 12?) sitten nukuttiin vaaaan ja parin tunnin päästä pojat läks ja mä jäin vaan nukkumaan ja nukuinkin koko loppu päivän

perjantai 14.5

Tulin töihin ja sainkin heti uuden kirjoitus-homman. Nimittäin kokkausjutun. Päädyin tekemään juttua granaattiomenasta. Etsin tietoa hedelmästä ja etsin reseptejä. Lisäksi tein myös kaikkia pieniä "orjahommia" kutentietyn artikkelin etsimistä vanhoista lehdistä... Kun lehti alkoi olla valmis alkoi töissä bailut ja korkkasimme lambruskon. Jatkoimme vielä töitä ja sitten lähdettiinkin Katrin kanssa biitsille istuskelemaa. Ja hupsista hups, jotenkin matkalla piitsille eksyimme viinakauppaan ja ostimme lambruskoa. ounou. No sitten liittyikin Anna seuraamme. Sitten tapahtui jotain mitä Suomessa ei voisi ikinä tapahtua. Tuli nimittäin joku aivan tuntematon mies juttelemaan meilla, ja kertoi että oli voittanut vedossa rahaa. Katri laski sen rahat ja tämä mies antoi meille 20 euroa!!!! Mietittiin mitä näillä rahoilla tehtäisiin, päätettiin että mennään ravintolaan syömään. Tilasimme 2 pizzaa ja kannullisen alkomaholia elikkä sangriaa. Oli ihan huippuhauskaa, ja olin aivan humalassa. Lähdettiin siitä Katrille ja Katrilta lähdettiin kävelemään Pacosiin, sillä Katrilla alkoi tanssitunti ja mä menin kotiin. Yritin siinä sitten kotona vielä täytellä sudokuja... oi kyllä, olen niihin koukussa! No ei siitä kuitenkaan tullut mitään joten menin nukkumaan. Mutta oli niin älyttömän hauska päivä, että huhhuh!

perjantai 14. toukokuuta 2010

orjahommia

"Ottaaks joku Frescosta jotain...?"

"Mercadonnasta?"

torstai 13.5

Moromoro, tulin töihin ja laitoin eilen napsimani MBT-kenkä kuvat koneelle.
Sitten lähdin ottamaan Crocseista kuvia, oujeee jee.
Tulin takaisin toimistolle ja jatkoin kahvi-kuvituksen tekoa. Se on kivaa ja rentoa puuhaa ja tykkään aiheesta sikana! Piirrän kahvikuppeja ja kahvipannuja ja kahvisauhuja, siis aivan mun hommaa, ja tussi kuluu... Laiskuuksissani tein myös pari sudokua ja kuvitsuta ja sudokua.. (yritän vältellä oikolukuhommia)
Musta tuntuu että musta on täällä saatu vähän vääränlainen kuva, sillä oikeastihan olen oikea työmyyrä. ;) Mutta en voi sille mitään että tää kirjoittaminen ei ole mulle yhtään luontevaa, ja tekstiä syntyy vähän ja hitaasti. Toisaalta aiheetkin ehkä on sellaisia joista mulla ei oikeasti ole paljon sanottavaa. Voisin kirjoittaa mielummin vaikka näistä mun tuntemuksista kun en osaa kirjoittaa.. Voisin saada siitä vaikka muutaman raamatun verran tekstiä, tietenkin höystettynä kaikilla muilla mun ongelmilla.. Kuten että mun hammastahna on loppumaisillaan ja en viitsis viikkoa varten ostaa uutta. Mutta siiis pointti oli ehkä se että tälläinen kirjoittelu ei kiinnosta ketään ja siksi vain täyttelen sudokuita mielummin.
Noh enää viikko ja sitten voin kirjoituspuuhat unohtaa ainakin hetkeksi.
Mun lähtemisestä mulla on aika ristiriitaset fiilikset! Toisaalta mulla on jo hirmu ikävä kotiin ja kavereita ja kaikkia! Ja en malttais odottaa että pääsen pääsykokeisiin ja monia muitakin juttuja suomessa odotan. Kuten kaikkia kivoja synttärilahjoja joita saan ;)...
Mutta toisaalta elámä täällä on ollut ihan uskomattoman erilaista kuin Suomessa. Olen tutustunut niiiin moniiin uusiin ihmisiin ja saanut tosi hyviä kavereita. Myös nää paikat ja ilmasto ja kaikki täällä on jotenkin niin erilaista. Ja ihmiset on niin paljon ystävällisempiä kuin Suomessa! Kadullakin ihan tuntemattomat ihmiset tulee juttelemaan ja moikkailee sulle!! Siis Suomessahan saat ihan hullun maineen jos käyttäytyisit näin.
Mutta nyt lähtee käyntiin mun viimeinen viikko täällä!

no siiis kahville!



torstai 13. toukokuuta 2010

keskiviikko 12.5

Aamulla lähdin taas pyytämään Viking Autosta mainosmatskuja. Asia selvisi niiin, että he tarvitsi mainokseen autosta kuvan. Lupauduin tulla myöhemmin ottamaan kuvan. Tästä lähdin käymään toimistolla ja otin kameran mukaan ja lähdin taas autokorjaamolle. Max ajoi autoa hieman sivumpaan ja räpsin joitakin kuvia siitä.
Toimistolle palattuani Katri kysyi tahtoisinko lähteä Pacosiin kuvaamaan hänen haastattelemaansa surffari-poikaa. Lähdettiin siis Pacosiin, saatiin vielä Flooralta kyyti niin ei tarvinnut kävellä. Mentiin sovittuun kahvilaan ja hetken päästä saapuikin Anton, eli siis se surffari. Otin muutaman räpsyn ja juotiin kahvit. Sitten lähdettiinkin Katrin kanssa jo kävelemään toimistolle takaisin.
Toimistolla lähettelin matskuja eteenpäin.
Sitten aloin kirjoittaa kahville -juttua ja jatkoin myös kuvitushommia tähän samaan juttuun.
Töiden jälkeen lähdin kävelemään Fugen keskustaan ja etsimään MBT-kenkäkauppaa. Löysin kuin löysinkin kaupan ja menin kuvaamaaan kenkiä.
Menin kaupankautta kotio. Tein ruokaa ja menin partsille nauttimaan hernaria turun sinaapin kera ja tietenkin näkkileivällä. Täällä on niin paljon suomalaisia, että varsinkin Pacosin kaupoista saa kaikkea suomalaista ruokaa, kuten ruisleipää ja hernekeittoa. Aika outoa, mutta ihan kiva juttu silti. Naureskelinkin yks päivä kun ruokkiksella otin Telman pullapuodista lihapiirakan kahella nakilla ja kurkkusalaatilla, että tulen Espanjaan ja syön lihapiirakkaa ja hernesoppaa... Olen mä täälä ihan totta hei myös syönyt paikallisiakin ruokia!!! ;)

keskiviikko 12. toukokuuta 2010

tiistai 11.5

Tössä aloitin heti aamusta tarmokkaasti kirjoituspuuhia. Sainkin kaikki keskeneräiset tekstit valmiiksi. Lähettelin kuvia ja tekstejä eteenpäin.
Jossakin vaiheessa autoin myös Flooraa ja pussitin muutaman Olé-lehden ja laitoin osoitetarrat paikoilleen. Kävin myös ahdistelemassa Viking Auto nimistä autokorjaamoa, jonka mainosmatskut eivät olleet vieläkään lehdellä.
Loppupäivästä aloitin kahvikuvitusta. Muuta en sitten ehtinytkään tehdä.
Kävin postittamassa kortit ja menin kotiin. Tein ruokaa ja katsoin telkkaria.
Sitten meninkin jo nukkumaan...
Nyt pelkään että tulivuori savut haittaisivat mun paluuta suomeen, sillä täälä on useita lentokenttiä suljettuna.. Myös Malagan kenttä. Noh ehkä tuhka hälvenee niin että pääsen lähtemään.
Olis kyllä just mun tuuria että olen päässyt muotsikan pääsykokeisiin ja sitten en pääsin pääsykokeisiin vaan jumittuisin tänne. Nyt kaverit peukut ja varpaat pystyyyn että typerä tulivuori käyttäytyis kunnolla ja lopettais ton tupruttelun!

tiistai 11. toukokuuta 2010

maanantai 10.5

Jepsan, elikkäs aamulla virkeänä saavuin töihin... siis kaukana virkeästä. Koko päivän vain kirjoittelin ja kirjoittelin ja kirjoittelin... Jossakin vaiheessa ruokkiksen jälkeen lähdin räpsimään kuvia kun Sonjalle (harjoittelijalle) laitettiin ripsiä jossakin kauneusmestassa. Sielä sitten otin kuvia ripsistä ja työhuoneista ja työntekijoistä. Sitten palasin taas toimistolle ja jatkoin kirjoittamista.
Töiden jälkeen menin käymään kotona ja söin pikaisesti. Sitten hyppäsin Pacosin bussiin ja matkasin Fugeen. Siellä räpsin TAAS niitä hemmetin kenkäkuvia. Nyt jäi vielä ottamatta pari crocsi kuvaa ja MBT-kenkä kuvaa. Mutta kohta olis kenkäkuvat ehkäpä purkissa!!!
Kävin kaupassa ja ostin salaattitarpeita ja kävelin kotiin. Tein salaattia ja piirsin pari kahvi kuvaa töihin ja sitten meninkin jo nukkumaan.

viikonloppu

Lauantai 8.5
Nukuin melko pitkään. Lähdin käymään kirpparilla feria-alueella. Ostin äiskälle tulijaisen/äiskänpäivälahjan. Sitten menin feria-alueen vieressä olevaan kahvilaan ja siinä istuskelin aikani ja katselin kirpparivilinää. Siitä kävelin Par1 ja söin tonnikalapiirakan. OleOletytöt soitti (eli kaksi uutta harjoittelijaamme) ja menin heidän kanssa rannalle. Ostin Tinto de Veranoa ja lähdin käymään nettikahvilassa ja kotona.
Sitten näin taas OleOletytöt ja menin ensin heidän asunnolleen, ja siitä lähdettiinkin Espanjan yöhön. Oli oikein kivaa!
Otettiin taxi ja menin kotio nukkumaan.

Sunnuntai 9.5
Nukuin melkein koko päivän. Tein ruokaa ja illalla lähdinkin käymään Par1:ssä

Benalmadena







maanantai 10. toukokuuta 2010

perjantai 7.5

Menin aamulta ysiin töihin ja olin siellä parisen tuntia. Sitten lähdin Benalmadeenaan näköalahissiin. Treffasin Heidin kanssa 11 aikaan renfe asemalla, ja siitä lähdimme kohti Bedalmadeenaa. Löysimme kuin löysimmekin perille ja hyppäsimme epävakaan hissin kyytiin. Matka kesti 15 min ja nousi 800 metrin korkeuteen. Ylhäällä vuorella hyppäsimme hissistä pois ja kävelimme vaarallisia kinttupolkuja. Kuvasin paljon maisemaa, sillä teen tästäkin retkestä jutun kesälehteen. Maisemat oli upeat!
Otettiin hissi alas, ja menimme syömään.
Kun olimme renfe asemalla, niin sain tekstiviestin. Viestin laittoi äiti ja kertoi että OLEN PÄÄSSYT MUOTOILUINSTITUUTIN GRAAFISEN PÄÄSYKOKEISIIN!!!!!!! Sekosin täysin! Pompin ja huusin ja nauroin!!!
Tultiin kotiin ja otettiin hetki aurinkoa. Sitten lähdin saattamaan Heidiä lenskarikentälle.
Siitä lähdin Katrin ja Katrin äidin kanssa käymään Par1:ssä. Sitten lähdin kotiin ja nukkumaan.

perjantai 7. toukokuuta 2010

teetä ja savupiippuja









torstai 6.5

Alunperin mun oli tarkoitus Heidin kanssa tän päivän aikana lähteä Benalmadeenaan. Siellä olisimme menneet näköalahissiin ja olisin siis tehnyt siitä myös jutun. Mutta sää oli todella pilvinen, ja paljon enemmän hissikierroksesta saisi irti jos päivä olisi selkeä. Muutin siis hissin huomiseksi, sillä perjantaille on luvattu pilveetöntä taivasta. Kirjoitin vain koko päivän kirppari juttua, ja muuta en tehnytkään. Kirjoitushommat mulla etenee jotenkin tositosi hitaasti. Esim Anna kirjottaa montamonta juttua päivässa, ja mulla menee monta päivää että saan kirjoitettua edes yhden lyhyen jutun, joka menee sitten vielä Annan korjailtavaksi. Ei ole kyllä mun hommaa tämä kirjoittaminen, sen olen ainakin täälä oppinut. Mutta yllättävän kauan menee aikaa vain tiedonhankintaan, kun tiedot on hankittu, kirjoittaminen sujuu nopeasti. Mutta tuntuu ettei missään lue mitään selväti ja eri paikoissa lukee eri tietoja.. Esimerkiksi juuri kun yritin metsästää kirpparijuttuun milloin ja missä on markkinoita/kirppareita... Missään ei lue, paikalliset vain tietävät että "juu tiistaisin on markkinat feria-alueella". Äh, tässä alkaa kohta tuntea itsensä salapoliisiksi kun selvittelee näitä kaikkia juttuja.
Työpäivän jälkeen mun oli myös tarkoitus lähteä TAAS kuvaamaan niitä helvetin kenkiä, mutta luistin hommasta ja ajattelin että voin kuvata niitä joku toinen päivä.
Lähdin siis vain kotiin, siellä Heidi mua odottelikin. Tein ruokaa (siis laitoin vettä kattolaan ja viskasin pussipastaa sekaan), siitä tuli pahaa ja poltin sen myös pohjaan.
Lähdimme kävelemään feria-alueelle, sillä olin sopinut trehvit Katrin kanssa. Katri tekee juttua Teehuoneista, joten menimme hänen mukaansa. Tilattiin teet ja Katri teki haastattelun ja me vain nautistkeltiin teistämme. Rakastuin siihen paikkaan, ja vaikka teestä en tykkääkkään oli tuo tee älyttömän hyvää!!!! Sitten otimme myös vesipiipun ja en ole ennen vesipiippua kokeillutkaan! Se oli hauskaa ja meloonin makuista. Yömyöhällä lähdettiin kävelemään keskustasta Pacosiin, mutta kävimme nopeasti nettikahvilassa netissä ja sitten nukkumaaan!

torstai 6. toukokuuta 2010

kuvitusta...


"Auringonoton ABC" kuvitusta.. Tästäkään kaikki eivät tule lehteen, mutta tää on mun näyttö hommeli täältä






Golf juttuun kuvitusta... Kaikki näistä ei menneet läpi, siis ylin koska oli liian abstrakti.







Ja Katalonian itsenäistymisaikeista kertovaan juttuun...




Tässä mun kuvittama "Kun lääkäri erehtyy" kuvitus...




kenkäongelmia





Perskuta, joudun TAAS kuvaamaan kenkiä, koska tsädää kuvien piti olla sellaisia et ne on helppo syvätä ja vitska enhän mä sellaista tiennyt ja otin sit ihan kökkökuvia sellaiseen tarkoitukseen.
Nyt tekis mieli vähän kiroilla.
Voin kuvailla mun kuvausretkiä kenkäkauppoihin. Ensin harhailen noin puolisen tuntia kaupungilla ja käyn sadassa kenkäkaupassa katsomassa olisiko siellä kivoja kenkiä joita voisin kuvata. Noh, sitten kun löytyy otollinen kuvauspaikka menen tiskille "Ola, aim from finish makasine ole and plapplalplapla can i teik sam fotousss from tiis shoes?!" No sitten myyjä ei tietenkään puhu sanaakaan englantia, eikä ymmärrä englantisönkötys yritystäni. Joten tässä vaiheessa kaivan laukustani megakamerani ja esitän räpsiväni valokuvia, tämän jälkeen siirrytään esityksen seuraavaan vaiheeseen, jossa esitän selailevani lehteä. Tämän jälkeen tuijotetaan kysyvästi, mutta ystävällisesti myyjää. Tässä vaiheessa myyjä sitten sanoo joko "si, nou propleema" tai "no"

keskiviikko 5.5

Aamusta jatkoin Auringonoton ABC -jutun kuvitusta. Pääsin Heidin koneelle, sillä hänellä oli joku liiketapaaminen. Sain kuvituksen valmiiksi.
Sitten palasin omalle koneelleni ja tein korjailuita Eläintarha teksteihin. Tämän jälkeen ryhdyin selvittämään milloin missäkin on markkinoita tai kirppareita. Tää oli yllättävän vaikeaa, kun missään ei lue varmaa tietoa tai sitten tieto on vanhaa tai ähpyh... Aloitin myös kirppisjutun kirjoittamista.
Työpäivän jälkeen lähdin TAAS kuvaamaan kenkiä. Lopulta löysin kivan kaupan ja kävin kysymässä saanko kuvata. Sain luvan, ja kuvasinkin siellä montamonta sataa kuvaa, ettei mun tarviis enää lähteä uudestaan.
Sitten Heidi tuli keskustaan, ja käytiin syömässä kebabbia!
Siitä mentiin kauppaan ja heidi osti tulijaisiksi kotiin ja kavereille halpoja viinejä (0,60 e/litra). Oi kyllä täälä saa halvasti humalan!!!!
Katri soitti ja houkutteli meidät Par1.

keskiviikko 5. toukokuuta 2010

Zoo Fuengirola





Tähän pikku apinaan rakastuin täysin ja lässytinkin sille niiin pitkään, että Heidillä meni muhun jo hermot. Suunnittelin nappaavani tän Herra Tossavaisen mukaani kotiiin?